No, ei ihan. Vain hehtaarin rantatontti kallion kupeessa vihertävänharmaan salmen rannalla. Lievä merimania päättyi lopulta ja sen tilalle tuli velkavankeus ja punkkipelko. Unelmien sininen saarimökki löytyi Korppoon pohjoispuolella sijaitsevan Norrskatan länsipuolelta.
Kävin katsomassa mökkiä marraskuussa, kylmässä viimassa. Paikka vaikutti juuri siltä, mistä olin unelmoinut. Kalliota, käkkärämäntyjä ja sammalta - eikä vihaamaani nurmikkoa.
Laituri oli jykevä ja vankka. Siihen saisi kiinni isommankin veneen, mietin. Unohdin sujuvasti, etten ollut koskaan ajanut moottorilla, vaan keskittynyt lähinnä uintiin ja soutamiseen.
Kyselin saaristolaiselämästä tuttavalta, joka asuu pysyvästi saaristossa. Vastauksena oli liuta kysymyksiä. Osaatko pilkkoa puita ja käyttää moottorisahaa? Pärjäätkö moottorilla myös tuulessa?
Ja varoituksia. Metsät on täynnä punkkeja. Vesi on kylmää ja rakkolevä kuin veden alla kasvava pensas, joka raapii. Ja muistutuksia: Tukiverkosto on oltava. Naapurit ovat pääosin ystävällisiä, tai sitten ihan perseestä.
Viisitoistavuotta saaristossa vakinaisen asuneen varoitukset kaikuivat vaikkuisille korville.
Muutaman kuukauden päästä astelin ensimmäistä kertaa omilla kallioilla ja tuijotin merelle. Hengitin syvään raikasta (ja kylmää) ilmaa. Saaristoseikkailuni oli alkanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti