Saari on sellainen oikea versio, jonne ei pääse autolla eikä yhteysaluksella, ei pyörällä eikä jalkaisin. Tulee mieleen lastenlaulu "Leijonaa mä metsästän", jossa metsästäjä ei pääse yli eikä ali eikä estettä voi kiertää vaan täytyy mennä läpi. Minun pitäisi nyt sitten opetella ajamaan moottorivenettä, kun matka on liian pitkä ja tuuli liian voimakas, että voisi soutaa. Toisaalta tavaroita on usein liian paljon, että ne mahtuisivat kajakkiin. On siis opeteltava ajamaan venettä. Lopulta. Joskus. Sitten, kun naapurini kyllästyy kuskaamaan minua.
Olen varmaan saaristolaisten mielestä vähän säälittävä otus. Mietin, liekö minusta paikallisessa pubissa jokin veto menossa, kuinka monta kuukautta kestän. Vähän niin kuin hulluista Kallios.
Ajoyritys nro 1
Kummipoikani (iso, tatuoitu mies, joten nimitys ehkä luo vähän väärän kuvan) antaa ensimmäisen oppitunnin Terhi 385 veneellä ja viiden hevosvoiman perämoottorilla. Vene on pieni kuin jolla. Olen sentään kasvanut Savossa suurten vesien äärellä ja tottunut pitkään ja kapeaan savolaismalliseen soutuveneeseen. Tällainen tasaperäinen muovinen purkki ei minusta vaikuta kovin merikelpoiselta.
Olen katsellut vastaavilla pikkuveneillä ohiajaneita ja hyvinhän heiltä tuo homma käy. Moottorin kahva näyttää olevan kainalossa. Että jos muut, niin kyllähän minäkin. Autoakin on opittu ajamaan.
Kummipoikani asettuu kokkaan, mikä onkin hyvä, koska muutoin jolla nousisi edestä ilmaan. Avaan ryypyn, vaihde vapaalle ja kiskon käynnistysnarusta. Helvetin pitkä naru muuten. Jotain naru pyörittää, kuuluu pientä räplätystä, muttei muuta. Hetken päästä olkapää on kipeä ja kummipoika kapuaa avuksi. Moottori, minä ja kummipoika painamme niin paljon, että kokka on ilmassa.
 |
| Yhteysalus tyyppiä pieni ja kiikkerä. |
Sitten moottori käyntiin ja menoksi. Vaihde eteenpäin ja kaasua, sanoo opettajani. "No mihin päin?" En tajua kaasusta mitään. Lisäksi, kun käännän kaasukahvaa johonkin suuntaan, kääntyy rannekin ja vene myös. "Nyt mennään kiville", kuuluu kokasta. Kestää hetken tajuta, että kahvaa väännetään eri suuntaan mihin halutaan mennä. Saan kurvattua viime hetkellä kallion reunasta ulos. "Kierretäänpä tuo reimari", määrää opettaja. "Älä laita kaasua." Olkapää on jo kipeä, veneliivit kuristavat kurkkua ja selkä on kierossa. Epäergonomisempaa hommaa saa hakea. Mietin, miten ihmeessä tästä asennosta säädellään vaihdetta.
Emme kiertäneet reimaria. Pyöriskelin vähän aikaa kaislikon reunassa, kunnes ajo-opettajani käski ajamaan takaisin laituriin, miniminopeudella. Ei tainnut tämä inssi mennä läpi.
"Rattivene, ja nappikäynnistys", kuului ajo-opettajan tuomio. Samaa mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti